lauantai 31. maaliskuuta 2012

Munaraati: Hello Kitty

No niin munaraadin seuraavaksi uhriksi joutui Hello Kitty -suklaamuna. Hinnaltaan toistaiseksi kallein pääsiäismuna (0,99-1,19e) kaupan hyllyltä ei näyttänyt mitenkään houkuttelevalta tuotteelta. Kaupan mainoslappu Hello Kitty -munasta veti enemmänkin puoleensa, mutta kun itse suklaamunaa tarkasteli niin mikään niistä ei näyttänyt kauniilta tai houkuttelevalta. Otinkin sitten kaikkein edustavimman niistä teille näytille ja kuten kuvasta näkyy on itse Hello Kitty peitetty suomenkielisellä tuoteselostetarralla ja puoliksi koko kissan naama on rutussa. Toisella puolella munaa onkin sitten vain jotain tekstiä jossa ei mitenkään isosti ainakaan mainita edes koko Hello Kittyä.

Heti ensimmäisenä mieleen juolahtaa että onko tämä edes Hello Kitty tuote oikeasti? Mutta kyllä se sitten lähemmän tutkastelun myötä paljastuu oikeaksi tuotteeksi, mutta ilmeisesti tämä tuotemerkki on sen verran kallis ettei sitä pahemmin viitsi printata kuoreen saati mainostaa logolla. Ulkoasu on siis tämän vuotisen munaraadin tähän mennessä kaikkein huonoin, oikeastaan voisi sanoa surkea.

Foliokuoren kuoren alta paljastuu kaksivärinen suklaamuna (näköjään tämän vuoden trendi) joka saa pisteet kekseliäästä tähtikuvioinnista. Suklaamuna itsessään saa siis ulkoasustaan pisteitä sillä se näyttää hyvälle - mutta samalla tähtien takia se näyttää hieman myös muoviselle. Mennäänpä sitten makuun - noh - kyllähän se maistui suklaalle mutta ei nyt mitään erityistä nautintoa tästä suklaamunasta syntynyt. Liekö tähän skeptisyyteen vaikuttanut ulkokuori, mutta maku nyt on ihan "ok". Mutta ei missään nimessä puhuta siis niin huonosta mausta kuin siinä kaameassa esanssimansikkaröllimunahirvityksessä (yök).

Leluna Hello Kitty -munassa on odotetusti Hello Kitty figuuri joka saa pisteet sillä se on ihan hienon ja laadukkaan oloinen pikku figuuri. Kyllähän näitä leluja varmasti jokainen pikkutyttö haluaa kerätä itselleen ja miksei myös jokunen pikkupoikakin :-)

Kokonaisarvio:

Ulkonäkö: 1
Maku: 6
Lelu: 9
Hinta/laatusuhde: 4

Yhteensä: 20/40




 



torstai 29. maaliskuuta 2012

Pikkukissoja

Sain eilen töistä kotiin päästyäni tekstiviestin että kissani Bea on poikinut viisi suloista pentua. Ihanaa! Bea oli mulla maanantaihin asti kunnes lähti omistajan luokse viimeisiksi päiviksi ennen synnytystä. Bea pyöristyi raskauden aikana hurjasti ja olinkin varma, että vähintään kolme tai neljä kissanpentua sieltä tupsahtaa - mutta hänpä yllätti ja poiki viisi kisua.

Bea on Pinkkitassun kissalasta oleva Eurooppalainen kilpikonnaruskeatabby ja Bea nimensä mukaan on B-pentueesta. Hänen pikku kissanpentunsa ovatkin sitten C-pentuetta joiden nimiä (jotka tulee alkaa C-kirjaimella) omistaja miettiikin jo kuumeisesti. Itse olen nimiehdotukseni jättänyt ja toivottavasti ainakin yksi niistä käy toteen! Vinkki: Do you believe life after love?

Tässä muutama kännykkäkuva jotka eilen nappasin tästä suloisesta katraasta vain muutama tuntia syntymän jälkeen.






www.pinkkitassun.fi voit käydä tutustumassa tarkemmin Pinkkitassun kissalan kissoihin!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

CARRERA has ARRIVED!

Nyt se on täällä, kauan odottamani uusi merkki: CARRERA!

Carrera oli pitkään yksinoikeudella Instrulla myynnissä, mutta nyt se yksinvalta on kaatunut ja merkki tuli muiden saataville. Helsinkiin sitä tarjottiin ihan muutamaan liikkeeseen ja Proud Optiikka sai olla yksi onnellinen jolle merkki suotiin!

Carrera on tunnettu moottoriurheilusta inspiroiduista aurinkolaseistaan, kirkkaista väreistä ja tietenkin 80-lukuisuudestaan. Aurinkolasit ovat niin mielettömiä että tekee mieli ostaa useammat nyt saman tien kun aurinko on alkanut paistamaan.

Carreralta löytyy myös silmälasikehyksiä jotka ovat hieman hillitympiä kuin aurinkolasit, mutta niistäkään ei väriä puutu. Proud Optiikka otti Carreran suojatikseen juhlistaakseen kohta 1-vuotista taivaltaan optisella alalla ja toivottavasti myös asiakkaat ottavat merkin innolla vastaan. Sillä tänä kesänä jos jonain saa aurinkolaseissa olla väriä!

Tule liikkeeseen tutustumaan mallistoon! Tässä muutamia maistiaisia!







sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Laiska sunnuntai ja Crispy Chicken

Uskomatonta, mutta mä vietin koko eilisen sunnuntain sängyssä - koska viimeks olen niin paljon laiskotellut, sitä en kyllä muista. Mutta nyt laiskottelin ja kunnolla! Ainoat asiat mitä koko päivän aikana tein oli pyykkikoneen lataus ja illan suussa väsäsin ruokaa. Mutta näitä päiviä tarvitaan aina silloin tällöin, sai ottaa torkut niin moneen kertaan kuin halusi ja bluray-soitin pyöritti taukoamatta Täydellisten naisten ensimmäistä tuotantokautta.

Nyt on patterit ladattu jälleen.

Mutta teinpä tosiaan illalla annoksen Crispy Chickeniä - ruokaa joka maistuu hyvälle ja on juuri sopivan helppo valmistaa noin sunnuntaina vaikka olisi vähän heikommassakin hapessa. Tässä ohje teille olkaapa hyvä!

Crispy Chicken yhdelle hengelle:

1 broilerin rintafile
1/2 dl Crispy Chicken rouhetta
öljyä

Pommes Noisettes

Limeä

Jotain dippikastiketta, ketsuppia, majoneesia tms.

1. Siivuta broilerista pitkiä suikaleita tai leikkaa haluamiksi paloiksi

2. Pyörittele broilerit öljyssä

3. Pyörittele öljyiset broilerit Crispy Chicken rouheessa

4. Aseta leivitetyt broilerit ja Pommes Noisettes perunat pellille

5. Paista 225C n.18-20minuuttia

6. Mausta perunat suolalla

7. Laita broilerit ja perunat nätisti lautaselle pistä kylkeen vähän jotain kastiketta ja pari siivua limeä

8. Dippaa ja nauti!









Pommes Noisettes: http://www.findus.fi/tuotteet/tuote?product_id=48
Crispy Chicken: http://www.santamariaworld.com/fi/tuotteet/Tex-mex/#!/crispy-chicken-bites/

Ciabattaa!

Julkaisin tän ohjeeni joskus facebookissa ystävilleni, mutta kyllähän tän nyt voi antaa kaiken kansan tietoisuuteen! Tulee siitä sen verran hyvää leipää, että miksi tuota reseptiä vain itsellä pitämään?


Esan Ciabatta

Leivän juuri:
190ml kylmää vettä
15g hiivaa
2,5dl vehnäjauhoja

Seuraavana päivänä:
190ml  haaleaa vettä
10g hiivaa
4-5dl vehnäjauhoja
2rkl oliiviöljyä
1rkl suolaa
1,5rkl sokeria

VAROITUS! Tämän leivän maku on niin penteleen hyvää, mutta tämän tekeminen vie aikaa! Tämä ei ole tehty puolessa tunnissa vaan vie kaikkiaan aikaa lähes 15h!

HUOM! Leivän juuri valmistetaan edellisenä iltana tai vähintään 8h ennen varsinaista taikinan tekoa. Leivän tekoon käy vain ja ainoastaan tuorehiiva, ei siis kuivahiivaa!

1. Sekoita hiiva kylmään veteen vispilän avulla, lisää sekaan jauhot ja vatkaa noin kolme minuuttia. Tässä vaiheessa juuri on siis hyvinkin vellimäistä ja näin kuuluu olla. Jätä juuri mielellään yön yli kulhoon huoneen lämpöön pöydälle odottamaan tai vähintään 8h.

2. Seuraavana päivänä sekoita jälleen hiiva veteen, tällä kertaa haaleaan veteen.

3. Lisää vesihiiva, jauhot, sokeri, suola ja öljy juureen ja sekoita esim puuhaarukalla taikinaa. Älä lisää kerralla kaikkea jauhoa vaan katso millaiseksi taikina muodostuu, taikinan tulee jäädä pehmeäksi ja tarttua kiinni kulhon reunoihin.

4. Peitä kulho ja laita se esim lavuaariin jossa on lämmintä vettä. Anna kohota n. 1-2h kunnes taikina on paisunut vähintään kaksinkertaiseksi. Tässä leivän teossa ei ole siis mikään kiire mihinkään.

5. Siirrä kohonnut taikina runsaasti jauhotetulle pöydälle, ja todellakin, KUNNOLLA niitä jauhoja ettei tartu pöytään kiinni.

6. Leikkaa taikina kahteen osaan ja laita pinnalle vielä jauhoja reilusti.

7. Venytä taikinapalat pitkulaisiksi Ciabatoiksi ja kieritä muutaman kerran ympäri "spiraalille" tai jätä suoriksi.

8. Esilämmitä uuni 250 C. Ja laita uunin pohjalle pieni kulho jossa hieman vettä - joka höyrystyy sitten uuniin.

9. Laita leivät kohoamaan n.30-60min leivinliinan alle, niin että leivät ovat jälleen kohonneet tuplasti alkuperäisestä. PAINOTAN: Ei ole mikään kiire tässä!

10. Paista kohonneet leivät uunin alimmalla tasolla 20-25min. Voit sumuttaa vielä vettä paiston aikana sumutinpullosta jotta leivät saavat kunnon kuoren.

11. Kypsän leivän tunnistat kauniista väristä ja kun pohjaa koputat kumisee se nätisti. Ota kypsät leivät pois uunista ja laita ne ritilälle jäähtymään.
Siinä ne nyt on, kaksi valmista leipää haukattavaksi! Mums mums!

Muffinsit eivät tule samasta reseptistä - mutta sämpylä ciabattat taka-alalla kyllä!


HYVÄÄ RUOKAHALUA!

copyright (c) Esa Ylikelloniemi 2012

lauantai 24. maaliskuuta 2012

SCRE4M!

Mä oon aina fanittanut Scream trilogiaa sen kaikessa karmivuudessaan, huvittavuudessaan ja pienessä säälittävyydessään. Oon nähnyt ne kolme ensimmäistä osaa moneen kertaan ja heti kun tää uusin tuli leffaan juoksin sen tietty katsomaan.

Noh, en ollut sitä vielä itselleni hankkinut mutta nyt kun kuljin Anttilan ohitse, en voinut jättää ostamatta. Sillä keräilijän Bluray versio oli vain 8e ja mukana tuli Scream-maski!!! Aivan huippua :D

Taidanpa katsoa tämän jatko-osan nyt heti illalla vaikka tiedänkin ettei tää kauhuleffana ollut oikeastaan mistään kotoisin. Mutta sen verran täytyy sanoa että komediana tää oli ihan viihdyttävä - varsinkin kun siellä oli selkeitä inside-vitsejä jotka tajusi jos oli seurannut muita tv-sarjoja ja leffoja. Mut tää nyt oli mulle enemmänkin sellainen Must have-tuote koska muutenhan mun leffarivistöni olisi vajavainen Screamin osalta.



keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tossuvaje täytetty

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tulee noita tossuja hamstrattua itselle vaikka edellisiäkään ei oo ehtinyt laahustamaan puhki. Niinpä tässä kävi taas yhtenä kauniina iltana, että eksyin tuonne netin ihmeelliseen maailmaan ja löysin kahdet tossut jotka halusin omakseni oitis kun ne näin.

Ei pitäis mennä mihinkään nettikauppaan silloin kun luottokortit huutaa punaista ja ovat huutaneet jo jonkin aikaa - mutta minkäs teet kun kärsii shoppaholismista. Ostoksia on tehtävä tai muuten masentuu, tai ainakin näin itselleni uskottelen. Mutta samalla myös palkitsen itseäni hyvin tehdystä työstä tai hyvin tehdystä jostain mikä silloin on tapetilla itselle ja kelpaa itselle tekosyyksi. Mutta kuten ystäväni Ville on aina sanonut niin laatuun pitää panostaa, eli itseensä!

Tällä kertaa sitten tosiaan ostin Adidaksen ja Airwalkin tossut. En ole ennen netistä niitä tilaillut, mutta kun oon omistanut kyseisen merkin tossuja useampia pareja niin luotin siihen, että koko tulee oikein jos tilaan saman mikä on ennenkin ollut ja näinhän siinä onneksi sitten kävi. Molemmat istuu jalkaan kuin nakutettu ja aijai kun on mieli virkeä nyt kun on uudet kengät jalassa! Mikä mukavinta niin samana päivänä kun uudet kengät sain ja laitoin tietenkin ne heti jalkaan niin asiakas kommentoi minulle niitä että mun kengät näyttää hyvältä. Tämä jos joku piristi mieltä ja sai ajattelemaan että nää kengäthän oli oikein oiva sijoitus! Lisäksi muuton yhteydessä mä möin kirpparilla varmaan 10 paria kenkiä pois ja lahjoitin varmaan viidet parit eteenpäin kiertoon - eli kenkähyllyssä oli vajausta!









maanantai 19. maaliskuuta 2012

Älykkäät sormikkaat

Tänään sit aamulla oli oikein reipas sää - mutta toivottavasti vanha viisaus pitää paikkansa että uusi lumi on vanhan surma. Ainakin nyt illalla näytti taas kadut olevan jo entistä enemmän sulanneet. Toivottavasti nyt se kevät oikeasti tulee sieltä meidän keskuuteen.

Mutta se mikä tässä aamussa oli kiva, niin pääsin kaivaa esiin mun syksyllä hankkimat älykäsineet. Eli nano-metallilangalla varustetut sormikkaat joilla pystyy naputtelemaan älypuhelinta ilman että täytyy ottaa sormikkaat pois käsistä. Muistan kun hankin vuosi sitten ensimmäisen iPhoneni niin mullahan palo ihan käpy siinä kun jouduin kokoajan ottaa hanskat pois kun vastasin puheluun tai tekstariin. Ja sormethan siinä jääty - no eipä jäädy enää.

Sormikkaat tuntuu kädessä ihan samalta kuin mitkä tahansa sormikkaat, mutta niiden molempien hanskojen peukalon, etusormen ja nimettömän kärjet on kudottu tuolla erityisellä 3%:lla nano-metallilangalla ja tämän ansiosta puhelin reagoi kosketukseen oikein hyvin.

Näistä sormikkaista en voi kyllä sanoa mitään huonoa, ne toimii juuri niin hyvin kuin pitää. Naputellessa tekstareita sormi osuu lähes joka kerta oikeaan kirjaimeen. Aluksi pelkäsin että sormista tulee niin paksut että ei niillä pysty kirjoittamaan viestiä, mutta kylläpä pystyykin ja oikein hyvin.

Mä ostin mun hanskani Verkkokauppa.comista jossa ne maksoivat 9,90e mikä on mielestäni niistä oikein hyvä hinta. Näistä tosin on näkynyt pyydettävän mitä ihmeellisimpiä hintoja esim jossain citydealissa tai facediilissä -50% alennuksella niille jäi hintaa 19,90e tai jotain - riistoa etten sanoisi. Mutta tuo kymppi niistä on edullinen ja oikein hyvä hinta maksaa.

Oman käteni koko hansikkaissa on 8 (tiedän, mun käsi on pieni miehen kädeksi) ja näissä sormikkaissa koko MEDIUM oli juurikin passeli - ja sopii varmasti lähes kaikille muille pienikätisille ja naisille. Hanskoja on saatavilla myös LARGE-koossa joka varmasti passaa suurimmalle osalle miehiä.





sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sunnuntain munaraati: Rölli

Dodii, seuraavaksi pääsiäismunaraadin eteen asteli hirmuinen Rölli. Pirteän näköinen pääsiäismuna kyseessä - lupaavalta vaikuttaa. Avasin kääreet ja sehän näytti aivan samanlaiselta suklaamunalta kuin viime viikonlopun Lakupeikko - mutta tällä kertaa punaisella suklaalla varustettuna. Tutkinkin sitten samantien käärepaperia josta selvisikin, että tuote on myös Alfmixin valmistama ja tehty Italiassa. Eli näyttäisi tulevan samasta tehtaasta ja samalta linjastolta kuin Lakupeikko.

Ensimmäinen haukku ja voi elämä. Kylläpä maistuu äitelän makealle ja pahalle esanssimansikalle. Yök. Makuna pitäisi siis olla mansikka ja kyllähän se siellä on makuna mutta ei kovin hyvänä. En tykkää. En vaan innostu nyt tästä yhtään, söin kyllä loppuun asti, mutta ei jäänyt hyvä maku suuhun. Hieman ehkä jopa rasvainen loppumaku tässä suklaamunassa.

Lelu oli ihan hauska, lyijykynän päähän asennettava temppuilupeli josta varmasti alakoululainen innostuu ja leikkii sillä tunnilla kun kännykkä on takavarikoitu opettajalle. Lelun ideana on koittaa heittää narun päässä oleva kala isosuisen sammakon (?) suuhun.

Tästä ei nyt jääny kovin hyvät vibat tästä munasta, että en jotenkin osaa tätä nyt teille mitenkään hehkuttaa. Ulkonäkö ja lelu oli ihan jees - mutta siihen se sitten jäi.

Hintaa Röllillä oli 0,75e joka oli ihan kohtuullinen...mutta maku oli niin ällö että en ostaisi enää toiste.

Kokonaisarvio:

Ulkonäkö: 7
Maku: 2
Lelu: 7
Hinta/laatusuhde: 3

Yhteensä: 19/40





perjantai 16. maaliskuuta 2012

New Diesel Sunglasses!

Kevät toi aurinkolasit ja viimeisimpänä uutuutena Dieselin aurinkolasit. Tänä vuonna näkyy voimakaasti 80-luku kaikissa aurinkolaseissa - löytyy niin neonvärejä, pilottimuotoa kuin suojalasimaista efektiä.

Diesel pisti tänä vuonna muutaman niin hauskan mallin kesäksi että huh! Niistä tulee mieleen todellakin suojalasit, hitsauslasit ja jopa kaihilasit! Näiden mallien hyvä puoli sen lisäksi että ne näyttää tosi cooleilta on, että ne suojaa myös sivusta tulevilta auringonsäteiltä.

Tässä muutamia malleja jotka saapui juuri Proud Optiikkaan!









torstai 15. maaliskuuta 2012

Hifistelyrotsi!

Nyt posti sen mulle toi, mitä olin jo hetken ehtinyt odottamaan. Nimittäin mun uuden kevät/kesätakin jolla mä vältän paniikkikohtaukset sporassa ja muissa julkisissa kulkuvälineissä, jos siellä on joku ärsyttävä teinilauma tai kälättävä henkilö. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin raskaan työpäivän jälkeen istua sporaan ja joku pissisteini tilittää pissisystävättärelleen sitä kuinka Stide on just jättänyt Jonsun ja vit*u sitä vi*tu tätä. Argh. Tuona hetkenä mä aina koitan kaivaa repustani kuulokkeita, jotta voin kuunnella jotain musaa puhelimesta joka peittää tämän raivostuttavan puheen.

Yleensä en noita kuulokkeita löydä tai ne on jossain toisessa repussa - joten vaihdan useimmiten paikkaa sporassa tai avaan sanaisen arkkuni. Mutta nyt kiitos tämän uusimman löytöni mun matkani ovat tästä eteenpäin pelastetut!

Sillä sain juuri postista Kangolin rotsin johon on integroitu kuulokkeet - AIVAN MAHTAVAA! Kuulokkeet löytyy kauluksesta pienen vetuketjun takaa ja 3,5mm plugi jonka saat liitettyä puhelimeesi tai mp3-soittimeesi löytyypi valmiina vasemmasta sivutaskusta. Superia! Mutta se mikä tästä tekee jotenkin vielä hifimpää on että kauluksen sisäpuolelle on integroitu kaiuttimet - kyllä KAIUTTIMET!

Testasin juuri takin ja kaikki tuntuu pelittävän, kaiuttimista ei tosin lähde kovin kovaa meteliä, mutta oikein sopiva itselle kuunneltavaksi. Äänen saa takin sisäpuolella olevilla kytkimillä helposti vaihdettua tulemaan joko kuulokkeista tai kaiuttimista. Lisäksi pause ja play näppäin löytyvät - mutta voit käyttää myös soitinta manuaalisesti sillä johto riittää siihen että otat soittimen käteesi ja näpräät sitä. Lippulappusissa oli vielä merkintä että takkiin on sijoitettu mikrofoni eli sitä voi käyttään handsfreena - tämä täytyy vielä testata.

Ja mikä parasta - ohjeiden mukaan takki kuulokkeineen ja kaiuttimineen on konepesunkestävä. Tätä en usko ennen kuin kokeilen, mutta en ehkä ihan ensimmäiseksi lähde tätä testaamaan, koska ei tää niin äkkiä likaannu mulla.

Mutta täytyy sanoa että tää on paras löytö pitkään aikaan. Tuotteelle annan täydet 10 pistettä!